ASIAn jäsenten työttömyys on pysynyt melko tasaisena koko tämän vuoden ajan

ASIAlaisten työttömyys on pysynyt melko tasaisena

17.12.2024 | Blogit, Blogit

Artikkelikuva

ASIAn jäsenkunnan laskennallinen työttömyysaste on pysynyt neljässä prosentissa koko tämän vuoden ajan. KOKO-kassan tilastojen mukaan ansiosidonnaista päivärahaa sai marraskuussa 4,4 prosenttia jäsenkunnasta.
 

Graafi: Laskennallinen työttömyysaste 11/2023 - 11/2024

Vuosi sitten marraskuussa työttömyys oli puoli prosenttiyksikköä alhaisempi, 3,7 prosenttia, mutta nousi tämän vuoden helmikuussa 4,1 prosenttiin. Talousuutisia seurattaessa voisi odottaa, että jäsenkunnan työttömyys olisi korkeampi, sillä Tilastokeskuksen mukaan koko maan työttömyysaste oli lokakuussa 8,7 prosenttia.

Näyttää selvästi siltä, että esimerkiksi rakentamisen supistuminen ja sen heijastuminen logistiikka-alaan eivät ole vaikuttaneet ASIAlaisten työllisyyteen. On huomionarvoista, että insinöörien työttömyysaste on kasvanut vain yhden prosenttiyksikön ja diplomi-insinöörien puoli prosenttiyksikköä. Rakennusalan ahdinko näkyy kyllä KOKO-kassan tilastoissa, mutta lähinnä rakennusalan liittojen ja arkkitehtien työllisyystilastoissa.

Korkeakoulutettujen työttömyys ennätyskorkealla

Akava Worksin uusin työttömyys- ja lomautuskatsaus (10/2024) oli pessimistinen. Sen mukaan korkeakoulutettujen työttömyys on lähellä nousta korkeimmilleen 10 vuoteen, ja käyrä alkaa laskea vasta ensi vuoden puolella. Raportin valossa on yllätys, että koko KOKO-kassan jäsenistön työttömyysaste jää vain 4,2 prosenttiin. Tässä herää kysymys, onko ASIAn jäsenillämme muita parempi asema työmarkkinoilla.

Mats Nyman

ASIAn toiminnanjohtaja

 

  • 13
  • 18
  • 15
  • 45
  • 17
  • 19