Valmentajien yhteydenottojen perusteella voi päätellä, että työaikalainsäädännön noudattamisessa on enemmän haasteita kuin onnistumisia valmentajien työympäristöissä.

SAVALin toiminnanjohtaja Raino Nieminen kirjoitti ASIA-lehdessä 4/2024 valmentajien lisääntyneistä yhteydenotoista, joiden aiheet liittyvät muun muassa liialliseen työkuormaan, uupumukseen ja esihenkilöiltä saatavan tuen vähyyteen. Nieminen nostaa esille hankalan, mutta erittäin oleellisen kysymyksen siitä, miten huolissaan valmentajien työturvallisuudesta tulee olla. Tämän jälkeen SAVALin hallitus julkaisi kannanoton, jossa se korostaa työantajien vastuuta työlainsäädännön noudattamisesta.

Edellä mainittujen julkaisujen jatkumona tarkastelen valmentajien työhön liittyvää kuormitusta omasta valtakunnallisen luottamushenkilön asemasta käsin. Näkemykseni nojautuvat ensisijaisesti minulle tulleiden valmentajien yhteydenottojen herättämiin ajatuksiin.

Valmentajien haastava työympäristö

Ajattelen, että urheilussa ja erityisesti kilpa- ja huippu-urheilussa työskentelyssä on erityispiirteitä verrattuna moniin toimistossa tehtäviin, virka-aikaan perustuviin töihin. Valmentajien työympäristön tunnistaminen osittain omalaatuiseksi ei kuitenkaan oikeuta työantajia rikkomaan laissa määriteltyjä työnantajan velvoitteita. Tietooni tulleiden tapausten pohjalta näyttää siltä, että välillä työnantajien velvollisuuksien hoitamatta jättäminen johtuu epäselvistä tilanteista, kuten luottamusjohdon vaihtumiseen liittyvistä katkoksista tiedonkulussa. Silti valitettavan usein tyypillistä on joko a) vedota vanhoihin tottumuksiin, joissa näitä ”ei ole ennenkään huomioitu” tai b) mitätöidä velvollisuudet välttelyllä tai vastuun kiertämisellä.

Valmentajien yhteydenottojen perusteella voi päätellä, että työaikalainsäädännön noudattamisessa on enemmän haasteita kuin onnistumisia valmentajien työympäristöissä. Esihenkilötyön puutteen lisäksi huolestuttavaa on toiminta, jossa työnantaja yksipuolisesti muuttaa työnkuvaa ja käyttää työnjohto-oikeuttaan kyseenalaistavilla tavoilla. Osassa tapauksissa esihenkilöiden mielivaltaisuus saa räikeitä sävyjä, joissa on hankala tunnistaa pyrkimystä edistää psyykkisesti turvallista työilmapiiriä. Päinvastoin äärimmäisyyksiin menneissä ristiriitatilanteissa vaikuttaa siltä, että lojaliteettivelvoitteista kiinni pitäminen on unohtunut täysin. Luottamushenkilön roolissa tuntuu lähes absurdilta muistuttaa valmentajaa työntekijän velvollisuuksista tilanteissa, joissa työnantaja osoittaa minimaalista aktiivisuutta toimia yhteisten päämäärien eteen tai väheksyy työntekijöiden työturvallisuuden edistämistarpeita. 

Nähdäkseni yleisesti tunnistetaan se, että liiallisesta kuormituksesta työssä ja siitä aiheutuvasta puutteellisesta palautumisesta syntyy kielteisen ajatusten punos, joka johtaa usein epätyytyväisyyteen ja pitkittyessään uupumukseen. Vaikuttaa siltä, että valmennuksen parissa epäkohtiin puuttuminen tapahtuu usein liian myöhään, jolloin molemmat osapuolet ovat jo turhautumisen aiheuttamien negatiivisten tunteiden pauloissa ja rakentavalle keskustelulle ei synny otollista maaperää. Samalla tavoin kuin valmentamiseen suhtaudutaan intohimoisesti, samanlainen tunteiden voimakkuus siirtyy helposti myös konfliktitilanteiden käsittelyyn.

Kriittisesti kehittävä ote

Valmentajan työ on parhaimmillaan erittäin palkitsevaa ja arvostettua. Samalla se sisältää monia risteäviä ja hankalasti ennustettavia elementtejä, jotka usein mitataan ainoastaan urheilutulosten perusteella. Valmentajan odotetaan hallitsevan laaja-alaista osaamista ja kykyä työskennellä monista eri taustoista tulevien ihmisten kanssa ja sen ohella kestää tulostavoitteista syntyvää painetta.

Onko niin, että urheiluun aikojen alussa liitetty tietynlainen pärjäämisen eetos, kovan työn ihannointi, kritiikin sietäminen ja heikkouksien piilottaminen ovat edelleen vahvasti läsnä urheilussa ohjaamassa organisaatioiden toimintatapoja? Jos näin on, muutoksen tekemiseen tarvitaan työaikalainsäädännön haltuun ottamisen lisäksi myös tottumuksiin nojaavien perinteiden kriittistä tarkastelemista ja työhyvinvointia jarruttavien tottumuksien murentamista.

Viime vuosien aikana SAVAL on tarjonnut muun muassa työnohjausta ja mentorointia apukeinoiksi valmentajien kohtaamiin työelämän haastaviin tilanteisiin. Ne ovat tärkeitä apukeinoja, joiden avulla voidaan tarjota tukea valmentajan omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin. Niiden avulla ei kuitenkaan voida vaikuttaa työnantajan vastuulla oleviin työolosuhteisiin. Valmentajien saama ulkopuolinen tuki valuu hukkaan, mikäli työympäristö pysyy muuttumattomana ja ajaa valmentajat yhä uudestaan uupumuksen partaalle.

Mielestäni olemme kriittisessä pisteessä ratkaisujen tekemisen suhteen. SAVAL on tehnyt kaksikymmentä vuotta pitkäjänteistä työtä sen eteen, että valmentamisesta tulee arvostettu ammatti Suomessa. SAVALin valinta edistää valmentajuutta auttamalla, tukemalla ja neuvomalla on erinomainen valinta. Nykyisessä tilanteessa tähän on otettava rinnalle rehellistä puhetta siitä, millaisiin toimenpiteisiin on ryhdyttävä valmentajien työolojen kehittämiseksi.  Näin ollen on kriittisemmin tarkasteltava niitä valmentajan työturvallisuutta heikentäviä olosuhteita, joihin vaikuttavat syvälle juurtuneet uskomukset ”urheilun saarekkeen” omalakisuudesta.

Sanna Erdoğan, SAVALin luottamushenkilö

Minut tavoittaa sähköpostista sanna.erdogan@saval.fi, jota kautta voi kirjoitella tai jättää soittopyynnön. Kuulen mielelläni niistä asioista, joita voisin luottamustehtävässäni edistää.