Dosentin arvon voi saada henkilö, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön ja hyvä opetustaito. Valmennustieteen dosentuurit ovat Suomessa erittäin harvinaisia.

Dosentuurin edellytyksenä on se, että on jatkanut aktiivista tutkimustyötä väitöskirjan tekemisen jälkeen ja julkaissut tieteellisiä tutkimuksia, jotka laajentavat tutkimusalaa ja vastaavat laadultaan ja määrältään toista väitöskirjaa, kertoo tammikuussa valmennustieteen dosentin arvon saanut Tommi Ojanen.

Ura huippu-urheilun ja toimintakyvyn kehittämisen ytimessä

Ojasen työuralla valmennus ja ihmisen suorituskyvyn kehittäminen ovat olleet keskeisiä kaikissa työtehtävissä. Hän on opiskellut liikuntabiologiaa Jyväskylän yliopistossa, ollut projektitutkijana Huippu-urheiluinstituutti KIHUssa, projektipäällikkönä Pajulahdessa ja kehittämispäällikkönä Paralympiakomiteassa. Tuossa pestissä hän oli mukana myös Vancouverin paralympialaissa 2010. Sen jälkeen ura jatkui Puolustusvoimien urheilukoulussa valmennuspäällikkönä ennen hänen nykyistä työtään sotilaan fyysisen toimintakyvyn tutkijana Puolustusvoimien tutkimuslaitoksessa.

Hänen kokemuksensa urheilumaailmasta yhdistettynä nykyiseen työhön ovat tehneet hänestä asiantuntijan niin yksilön suorituskyvyn kehittämisessä kuin koko työyhteisön toimintakyvyn parantamisessa. Ojanen kertoo, että suoritus- ja toimintakyvyn kehittämisen lainalaisuudet ovat samat millä tahansa toimialalla.

Tarvitaan suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Harjoittelua mietitään sen pohjalta, mitä ominaisuuksia halutaan kehittää, esimerkiksi voimaa tai kestävyyttä. Eri aloilla on erilaisia vaatimuksia suorituskyvylle. Esimerkiksi sotilailla tai viranomaistehtävissä suorituskykyä ei ulosmitata tiettynä ajankohtana, kuten urheilussa, jossa huippusuoritus tähdätään esimerkiksi olympialaisiin. Näillä aloilla on oltava tietyssä valmiudessa ja suorituskykyisenä koko ajan.

Urheilun ja työelämän yhteiset lainalaisuudet

Valmentaminen on muuttunut. Siinä missä ennen johdettiin tulosta, nyt kohdataan ihminen. Samansuuntainen kehitys on nähtävissä myös työelämässä. Ojanen vertaa valmennusta ja johtamista ja toteaa, että molemmissa ihmisen kohtaaminen on tullut entistä tärkeämmäksi.

Nykyisin johdetaan enemmän ihmistä, ei niinkään sitä, mitä hän tekee. Annetaan vastuuta, mutta myös vaaditaan asioita. Pyritään auttamaan ihmistä eteenpäin ja kehittymään omassa työssä, ikään kuin saamaan parempaa tuottoa ihmisestä, hän vertaa.

Valmennusta on monenlaista ja varmasti jokaisessa ammatissa hieman erilaista. Sekin on valmennusta, että nuorempia tai kokemattomampia henkilöitä koulutetaan ja siirretään tietoa heille eteenpäin. Pyritään kehittämään suunnitelmallisesti omia vahvuuksia ja parantamaan heikkouksia.

Työelämä ja urheilu voivat oppia toisiltaan

Työelämä on omaksunut ajatuksia valmennuksesta, mutta urheilukin voi oppia työelämältä. Ojasen mukaan ainakin suunnitelmallisuutta ja toimintatapojen jatkuvaa kehittämistä.

Kuvassa: Tommi Ojanen

Vaikka urheilussa tehdään paljon asioita suunnitelmallisesti, sinne voisi vielä enemmän tuoda sellaista tavoitteen asettelua ja välitavoitteiden kautta läpi menemistä, joka tehostaa ja optimoi toimintaa. Mietittäisiin, miten voidaan tehdä asioita vielä paremmin ja mistä voidaan karsia, jotta voidaan käyttää aikaa olennaiseen ja sitä kautta suorituksen parantamiseen.

Työssäoppiminen arjessa, uusia malleja kehitteillä

Osaamisen kehittäminen on entistä monimuotoisempaa ja siksi tarvitaan konkreettisia malleja ja rohkeita kokeiluja siitä, miten oppimista viedään osaksi arkea.

Juuri tästä on kyse Jyväskylän yliopiston johtamassa Jatkuva oppiminen urheiluvalmennuksen alalla (JOUVA) – hankkeessa, jonka tavoitteena on rakentaa verkosto urheiluvalmennuksen koulutuksen järjestäjien ja työelämän toimijoiden välille. Verkoston avulla pyritään tunnistamaan valmentajien jatkuvan oppimisen tarpeisiin vastaava koulutustarjonta ja tuomaan se helposti saataville.

Toisena keskeisenä tavoitteena on kehittää toimintamalleja, jotka edistävät ammattivalmentajien jatkuvaa oppimista. Tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti valmentajien osaamis- ja koulutustasoon, työllisyyteen sekä työurien pituuteen tarjoamalla heille laadukkaita asiantuntijana kehittymisen ja pätevöitymisen polkuja.

Hanke vastaa urheiluvalmennuksen alan kasvaviin vaatimuksiin ja ammattimaistumiseen, jotka edellyttävät valmentajilta jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Yhteiskunnallisesti merkittävällä alalla valmentajien jatkuvan oppimisen tärkeys korostuu, ja JOUVA-hanke pyrkii varmistamaan, että valmentajilla on tarvittava osaaminen muuttuvassa työelämässä.

Työelämässä valmennuksen tavoitteet ovat toisenlaisia kuin urheilussa. Puolustusvoimissa työssäoppimista tapahtuu arjessa monella tavalla, ja kouluttajien tavoitteena on jatkuvasti kehittää omaa osaamistaan ja kykyä kohdata erilaisia oppijoita, kun koulutettavat vaihtuvat, kertoo Puolustusvoimissa sotilaan fyysisen toimintakyvyn tutkijana työskentelevä Tommi Ojanen.

Kouluttajaa haastaa Puolustusvoimissa esimerkiksi se, että uusi erä varusmiehiä voi olla täysin erilainen kuin edellinen, eikä aikaisemmin hyvin toiminut tapa toimi enää heidän kohdallaan. Kouluttaja joutuu koko ajan sopeutumaan muutoksiin. Erilaisten mallien kautta voitaisiin tarjota keinoja itsensä kehittämiseen ja esimerkkejä, miten asioita voidaan toteuttaa käytännössä.

Puolustusvoimissa eri tehtäviin tarvitaan hyvin erilaisia ominaisuuksia ja valmennettavien tasoerot voivat olla suuret.

Jos vertaa urheiluun, niin esimerkiksi joukkuelajissa joukkueen pelaajien tasoero ei yleensä ole kovin suuri. Sotilailla taas eri ominaisuuksien erot voivat olla hyvinkin isoja ja silti he voivat olla huippuja juuri siinä omassa tehtävässään.

Teksti: Mari Lohisalo     Kuvat: Tommi Ojanen

Kirjoitus on julkaistu myös ASIA-lehdessä 2/2025

Lue myös

Janne Kainulainen on lajinsa ainoa päätoiminen päävalmentaja Suomessa
Valmentajien työolojen epäkohdat lisääntyvät